URHEILUKOIRAHIEROJAKSI
Olen valmistunut Tampereen koirahierojakoulun Urheilukoirahieroja-kurssilta lokakuussa 2022 ja aloitin samalla koirahierojan ammattitutkinnon suorittamisen Ylä-Savon ammattiopistossa kesäkuussa 2022. Ammattitutkinto valmistuu kesällä 2023. Tälle tielle minut ohjasi vahvasti kovan onnen vesikoirani Caja, jota olen joutunut melkein yhtä paljon kuntouttamaan erilaisista urheiluvammoista kuin mitä ollaan treenattu. Caja on koira, jolta puuttuu radalla luonnollinen itsesuojeluvietti kun vire on korkealla. Kipua Caja ei radalla tunne, eikä todellakaan muista ikäviä tapahtumia tai varo itseään esteiden kanssa. Arkena toki Cajaa ei sisätiloissa huomaa lainkaan.
Suurimman sysäyksen tälle tielle sain Cajan A-esteen vahingosta vuonna 2019 kun Caja An harjalta laskeutui suoraan niskoilleen maahan ja pyörähti kuperkeikan kautta ympäri. Löydöksinä ruhjevamma selkälihaksessa, sekä 8. kylkiluun irtoaminen rintalastasta. Tuolloin ensimmäisen kerran tutustuin Diterin laitehoitoihin ja sain kokea oman koiran kautta miten hienosti nämä magneetti- ja laserhoidot tehostavat ja nopeuttavat toipumista vastaavista vammoista, ehkäisten lisäksi arpikudoksen muodostumista, josta tulevaisuudessa on koiralle suurta haittaa. Laitehoidot ovat olleet mukana myös omien koirien varvasvammojen toipumisessa ja siinä molemmat, magneetti- ja laser hoidot ovat tärkeässä roolissa mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi!
Pidän erittäin tärkeänä urheilukoiran hyvää ennaltaehkäisevää lihashuoltoa, sekä nopeaa reagointia vahinkojen sattuessa. Mitä nopeammin päästään hoidot aloittamaan, sen parempaa toipuminen kokonaisuudessaan on! Urheilukoiralla on hyvä olla säännöllinen lihashuolto hieronnassa, sekä myös koiran niveltason hoitoihin osteopaatilla tmv., jotta koira pysyy terveenä ja kykenee suoriutumaan sille annetusta tehtävästä.
Uskon moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa hierojalla, osteopaatilla, fysioterapetutilla, sekä eläinlääkärillä on jokaisella oma roolinsa urheilukoiran suorituskyvyn ylläpitämisessä! Ensisijainen urheilukoiran fysikaalinen hoitomenetelmä on manuaalinen käsittely, joita tarpeen tullen laitehoidot täydentävät loistavasti!